Dogo Argentinon historia

Tohtori Antonio Nores Martinez kehitti dogo argentino -rodun 1920-luvulla Argentiinassa yhdessä veljensä tohtori Augustin Nores Martinezin kanssa. Dogo argentino pohjautuu vanhaan taistelukoirarotuun, "Perro Pelea de Cordobes", Cordoban koira. Cordoban taistelukoirat olivat hurjia otuksia, risteytys mastiffista, bullterrieristä ja vanhasta bulldogista, niitä käytettiin Argentiinassa pääosin koiratappeluissa. Antonio Nores Martinez koki, että näiden koirien voimakas luonne ja taistelutahto voitaisiin käyttää hyödyksi toisenlaisella tavalla, Argentiinalaisen suurriistan; yleisen ja vaarallisen villisian sekä puuman metsästyksessä. Cordoban taistelukoira ei kuitenkaan soveltunut ominaisuuksiltaan metsästykseen ja Antonio Nores Martinez päätti luoda uudenlaisen rodun vastaamaan niitä vaativia tarpeita, joita paikallinen metsästys asetti. Koiran tehtävänä oli jäljestää ja ajaa riista kiinni vaikeakulkuisessa maastossa ja pysäyttää se sekä pitää kiinni, kunnes metsästäjä ehtii paikalle. Hänellä oli myös toinen tavoite; hän halusi, että uusi rotu toimisi myös kodin ja perheen vartijana. Hän koki, että vartiokoiran oli taisteltava kuolemaan saakka puolustaessaan isäntäänsä, muuten se oli arvoton.

Yllä vasemmalla: Dr. Antonio Norez Martinez, yllä oikealla: Perro pelea de Cordobes

Käyttäen pohjana Cordoban taistelukoiraa hän alkoi kehittää uutta rotua. Hän käytti jalostuksessa pointteria kehittääkseen hajuaistia, bokseria lisätäkseen rodun älykkyyttä ja koulutettavuutta, tanskandoggia koon suurentamiseksi, bullterrieriä sen pelottomuuden vuoksi, bulldoggia leveyden ja massan aikaansaamiseksi, irlannin susikoiraa metsästysvaiston ja nopeuden kehittämiseksi, bordeauxin doggia purentavoiman lisäämiseksi, pyreneitten koiraa koon ja valkoisen turkin vuoksi ja espanjan mastiffia voiman lisäämiseksi. (Näitä valintoja tarkastellessa tulee ajan kuluminen ottaa huomioon; moni edellä mainituista roduista on muuttunut suuresti 1920-luvulta verrattuna tähän päivään.) Antonio Nores Martinez valitsi tarkoin vain parhaita koiria jalostusohjelmaansa ja kehitti useita linjoja joita hän kutsui perheiksi, nimeten ne intiaaniheimojen mukaan mm. Aracauna, Guarani ja Inca. Hän sekoitti näitä linjoja hyvin tarkasti ja varovaisesti, usein poistaen kokonaisia pentueita jalostuksesta, koska niillä oli epätoivottuja ominaisuuksia. Kun Antonio Nores Martinez murhattiin, hänen veljensä Augustin jatkoi tätä työtä. Augustin Nores Martinezin väsymättömien ponnistusten myötä Argentiinan Kennel Club hyväksyi rodun vuonna 1964 ja Kansainvälinen Kennelliitto FCI 1973.

Dogo argentino on ainoa Argentiinalainen rotu.

Alla: Italialainen fresco 1600-luvulta

Monteria Criolla

Dogo argentino on metsästäjä ja saaliinsa muovaama kokonaisuus. Ymmärtääkseen Dogoa, on ymmärrettävä sen pääasiallista saalista, villisikaa. Villisika ei kuulu Etelä-Amerikan alkuperäiseen luontoon. Ensimmäiset siat, jotka olivat kotieläimiä, tuotiin Eurooppalaisten valloittajien mukana. Tällaisia sikoja päästettiin syksyisin laumoina metsiin lihomaan tammenterhoilla. Samoin tehtiin keväällä, siivoamaan maastoa juurista ja pensaista paremmin sopivaksi maanviljelytarkoituksiin. Luonnollisesti joitakin sikoja karkasi ja villiintyi. Vuoteen 1908 saakka Venäläisiä ja Eurooppalaisia villisikoja tuotiin maahan ja sijoitettiin metsästysreservaatteihin, joista ne karkasivat.

Nykyään Argentiinalainen villisika on sekoitus Venäläistä ja Eurooppalaista villisikaa sekä edellä mainittuja villiintyneitä sikoja. Aikuisena siat painavat normaalisti 180-210 kg, mutta yli 250 kg painava sika ei ole harvinaisuus. Rehevät ruohomaat (pampa) ja luonnollisten vihollisten puute antavat niille mahdollisuuden kasvaa suuriksi ja lisääntyä voimakkaasti. Subtrooppisen ilmaston johdosta lisääntymisvauhti on hyvin nopeaa ja yhdellä emällä on vuoden aikana 3 poikuetta, joissa kussakin on 5-10 porsasta. Villisiat ovat kuuluisia tuhoista, joita ne aiheuttavat viljelyksille ja puutarhoille. Mutta mikä vielä pahempaa, villisiat ovat hyvin nopeita, hyvin voimakkaita ja hyvin aggressiivisia. Joka vuosi villisiat surmaavat maanviljelijöitä ja talonpoikia, sen lisäksi ne tappavat ja syövät karjaa (yleensä lampaita ja vasikoita).

Eläinten vaarallisuudesta huolimatta ei Argentiinassa nykypäivänä metsästetä villisikaa haulikoilla ja käsiaseilla vaan metsästys tapahtuu perinteisellä "monteria criolla" -tyylillä. "Monteria" on kehittynyt Eurooppalaisten aristokraattien keskiaikaisista villisian metsästystavoista. Keskiajalla metsästettiin suurilla ajueilla metsästyskoiria. Koirat ja keihäin aseistautuneet aateliset ajoivat villisian kiinni ja tappoivat sen.

Tuliasetta käyttävä metsästäjä, katsotaan pelkurimaiseksi ja ala-arvoiseksi Argentiinassa vielä tänäkin päivänä. "Monteria" –metsästykseen kuuluu jäljestäminen, ajaminen ja kiinni ottaminen koiria käyttäen sekä villisian surmaaminen veitsellä. Se on vakiintunut ja kunnioitettu perinne, siirtynyt sukupolvelta toiselle Eurooppalaisen ylhäisön keskuudessa ja siihen sisältyvät omat tapansa ja mystiikkansa. Argentiinalaiset ovat kehittäneet oman rodun erityisesti "monteria" –tavalla metsästämiseen – tämä rotu on Dogo argentino.